Export Agents PMK Oy on mekaanisen puunjalostusalan vientiyritys, joka on perustettu vuonna 1997. Vienti suuntautuu kokonaan Japaniin. Pääasiassa viemme kuusihöylätavaraa, joka käytetään lähinnä japanilaiseen pientalorakentamiseen. Osa tuotteista menee ns. DIY-tuotteina (tee-se-itse) alan liikkeisiin. Näihin ns. Home Centereihin menevien tuotteiden osuus tulee jatkossa kasvamaan, koska tämä liiketoiminta kasvaa Japanissa.

Höylä- ja sahatavan lisäksi viemme puutarhamökkejä, grillikatoksia, leikkimökkejä sekä erilaisia pilareita. Uskomme, että tällaisille tuotteille on jatkossa lisääntyvää kysyntää Japanissa.

Enimmäkseen vienti suuntautuu Hokkaidon saarelle, jonkin verran viemme myös pääsaarelle Honsulle.

Ostamme tuotteet perustamamme tuotantorenkaan yrityksiltä, joita ovat eri puolella Suomea olevat saha- ja höyläämöyritykset. Myös Venäjällä, lähinnä Karjalassa, EAK:lla on muutamia tuotantorengasyrityksiä. Tuotantorenkaaseen kuuluu yhteensä noin 15 yritystä, jotka toimittavat tuotteet Kouvolan konttipihalle, josta toimitamme ne Japaniin pääsääntöisesti Siperian radan kautta. Ahtauksen, huolinnan ja logistiikan yhteistyökumppaninamme on Steveco-konserni.

Olemme vieneet höylätavaraa Japaniin vuodesta 1999 lähtien ja määrät ovat lisääntyneet vuosittain. Varsinaisen oman vientimme lisäksi olemme toimineet vähäisessä määrin vientiagenttina, jossa sekä suomalainen myyjä että japanilainen ostaja ovat käyttäneet meidän palveluitamme.